Olen 23-vuotias Sylvia ja rekisteröidyin be2:n jäseneksi kesäkuussa. Kaikki alkoi alussa lupaavasti ja olin yhteydessä muutamiin hauskoihin miehiin. Jotkut heistä asuivat lähistöllä ja jotkut jonkin verran kauempana. Kului kaksi kuukautta ja kukaan heistä ei kuitenkaan halunnut tavata minua.
Todennäköisesti miehet kauhistuivat, koska omistan kaksi koiraa ja työskentelen paljon viikonloppuisin. Elokuun alussa sain viestin eräältä kivalta, nuorelta mieheltä (27-vuotias Frank), jolla oli myös koira ja joka asui melko lähellä minua. Nähtyäni hänen valokuvansa – ja hymynsä – kirjoitin hänelle heti takaisin.
Kirjoitimme toisillemme päivittäin. Frankin viestit olivat aivan erilaisia verrattuna muihin saamiini sähköposteihin. Hän kirjoitti paljon persoonallisemmin, avoimesti ja rehellisesti.
Kävin läpi juuri vaikeaa elämäntilannetta ja sain lohdutusta ja rohkaisua hänen rehellisistä sanoistaan. Viikon kirjoittelun jälkeen Frank ehdotti tapaamista. Valitettavasti en silloisten työesteiden vuoksi voinut häntä heti tavata. Kun saimme vihdoin sovittua tapaamisen joka sopi aikataulullisesti meille molemmille, olin erittäin hermostunut. Päätin olla odottamatta liikoja, vaikka Frank vaikuttikin lähes täydelliseltä mieheltä.
Olin kirjoittanut hänelle, että tunnistaisimme toisemme koiriemme avulla – ja niinhän siinä kävikin. Saapuessani sovittuun tapaamispaikkaan, odotti hän minua jo siellä. Tullessani lähemmäs, huomasin, että hän oli todella hauskannäköinen. Aiemmin en ollut uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta nyt se tapahtui minulle.
Frank oli niin suloinen, kiva ja hauska. Hänen seurassaan oli helppo olla ja jopa koiramme tulivat hyvin toimeen keskenään. Kävelimme ulkona kahden tunnin ajan, emmekä edes huomanneet, että satoi vettä. Meillä oli paljon juteltavaa ja minusta tuntui, että olin tuntenut hänet koko elämäni. Menimme kiinalaiseen ravintolaan syömään, mutten pystynyt keskittymään ruokailuun, koska olin niin hermostunut. En olisi halunnut erota Frankista lainkaan.
Lopulta teimme viimeisen kävelykierroksen ja sanoimme hyvästit. En saanut yöllä unta, enkä pystynyt syömään mitään seuraavana päivänä – olin niin rakastunut. Ajatukseni pöyrivät vain Frankissa ja mietin pääni puhki, mitä hän mahtaa minusta ajatella. Olimme sopineet seuraavalle illalle taas kävelylenkin koiriemme kanssa ja se sujui todella hyvin. Tapasimme myös sitä seuraavana päivänä jolloin Frank tuli ensimmäisen kerran kotiini.
Siitä alkaen olemme olleet erottamattomat. Hän on unelmieni mies ja minä olen maailman onnellisin nainen. Sovimme todella hyvin yhteen ja pidämme melkein kaikista samoista asioista. Ja mikä uskomattominta: Frank muutti luokseni viikkoa myöhemmin. Kuulumme yhteen, emmekä halua olla enää erossa toisistamme.
Olemme asuneet nyt yhdessä kolme kuukautta ja kaikki on mennyt todella hyvin. Olemme onnellisia ja iloitsemme yhteisestä tulevaisuudestamme.
